Kahvitteluhetken kruunaa maistuva kahvihyvä


Nykyään harva enää leipoo taikinasta asti ja käsityönä. Me leivomme, ja mausta kyllä huomaa eron. Teemme päivittäin yli satakunta erilaista päivän tuoretta leivonnaista, joita voi nauttia esimerkiksi laadukkaiden kahviemme tai haudutetun teen kanssa. Kahviloidemme baristat kruunaavat mielellään nautinnon herkullisilla Direct Trede* -erikoiskahveilla, joihin ostamme pavut suoraan pienpaahtimolta ja jauhamme itse.

Makeat herkut

Leipurimme aloittelevat aamun leivontaa jo kahden aikaan yöllä. Aamuyön ja aamun aikana valmistuvat kymmenet erilaiset pullat, pitkot ja täytepitkot, wienerit, munkit, tortut ja pikkuleivät. Suosituimpien joukossa mm. piispanmunkki ja mustikkakierrepulla. Meillä on muuten varmasti yksi Suomen laajimmista munkkivalikoimista: esimerkiksi halloweenin aikaan saa Mörkömunkkia ja ystävänpäivänä Sydänmunkkia! Laskiaispullamme on valittu monesti alueen parhaaksi, ja kun pullakausi alkaa aina vuoden vaihteessa, Aurinkoisen laskiaispulla toivotetaan vastaan riemulla!

 

Suolaista hyvää

Leivomme päivittäin herkullisia pikkupizzoja, pasteijoita ja piirakoita. Asiakas päättää, maistuuko omaan suuhun paremmalta kylmänä vai lämmitettynä. Ruokaisampaa suolaista kahvin seuraksi tehdään omista aamun tuoreista sämpylöistämme ja muista leipomotuotteista. Delissä valmistuu joka aamu mm. täytettyjä sämpylöitä, täytettyjä croissanteja runsaita katkarapuleipiä sekä meheviä focaccialeipiä, jotka maistuvat erityisen hyviltä hieman pariloituina – näin pinnasta tulee mukavan rapsakka ja merisuolakiteet saavat potkua.