Tuoreus on terveyttä


Raisiossa Myllyn kauppakeskuksen kupeessa Aurinkoisen kokit, kylmäköt ja muut tuoreiden herkkujen ammattilaiset rientävät töihin aamuneljältä. Leipurin juuri uunista ottamat sämpylät ja patongit odottavat leipomossa höyryävinä ja tuoksuvina. Päivän tuoreet vihannekset ja hedelmät saapuvat samalla oven avauksella. Sitten jo nostellaankin työpöydille juustoja, kinkkuja, katkarapuja, lohta ja Aurinkoisen omia herkullisia leipäkrutonkeja. Kananfileet paistuvat meheviksi parilalla samalla kun porukalla siivutetaan vihanneksia ja hedelmiä, kananmunia ja juustoja. Leipuritkin tulevat leipomon puolelta kuulemaan parhaat jutut, kun nauru raikaa tekemisen lomasta uunille asti…

Delin päällikkömme Päivi ja Sanni ovat vastanneet Aurinkoisen deli- ja lounasherkuista jo yli kymmenen vuotta! Uusia ideoita ja trendejä testaillaan kaiken aikaa. Tule ihmeessä kertomaan, jos keksit itse jotakin, mitä haluaisit heidän kokeilevan. Ja esimerkiksi meidän Mirjalla on muiden taitojen lisäksi aivan erityinen silmä upeiden ja mehevien voileipäkakkujen tekemiseen ja koristeluun. Heidillä on puolestaan aivan loistava esteettinen silmä kaikessa ja hän loihtii esimerkiksi mitä herkullisimman ja siisteimmän lounaspöydän, jota alkaa jo ihan syödä silmillään.

Nälkä on aurinkoinen asia

Aurinkoisen delin ja keittiön herkkuja saa kaikista Naantalin Aurinkoisen kahviloista Naantalissa, Raisiossa, Turussa ja Kaarinassa. Tuotteet tehdään aamulla ammattilaisten toimesta käsityönä. Omat automme kuljettavat tuoreet salaatit, leivät, voileipäkakut ja piirakat monta kertaa päivässä eri puolille Turun seutua. Meiltä voit myös tilata kuljetuksen esimerkiksi omaan tilaisuuteesi tai työpaikallesi.

Meistä on tavattoman hienoa, että kotiruokaa arvostetaan Suomessa todella korkealle! Meiltä saa päivittäin ihan aitoa kunnon ruokaa. Sannin muusi kirinyt kuuluisuuteen asti, ja lohikeittoa on välillä suorastaan haastavaa keittää riittävästi. Osassa kahviloitamme on tarjolla keittolounas, johon kuuluu tuoresalaatti, Aurinkoisen omaa leipää sekä kahvi tai tee jälkiruokapullineen. Muissa kahviloissamme puolestaan on laajempi kotiruokapöytä, joka sisältää myös keiton sekä edellä mainitut lisukkeet. Meiltä voi hakea lämpimän ruuan myös mukaan – työpaikalle, kiireen keskellä kotiin tai vaikkapa läheiselle vietäväksi, jos ruuan tekeminen ei syystä tai toisesta onnistu.

Tietenkään aina ei voi tehdä mieli muusia. Onneksi delimme osaava porukka täyttää kahviloidemme tiskit vaikka minkälaisilla tuoreilla herkuilla nälkäisten iloksi! Valikoimastamme löytyy tuoreita, raikkaita salaatteja makuvaihtoehtoina mm. jokirapu- ja kanacaesar, hedelmäinen kana, falafel, lohi ja briejuusto-hedelmä. Salaatin mukana tulee aina myös Aurinkoisen oma päivän tuore sämpylä.

Annoksen voi napata helposti mukaan tai nauttia paikan päällä. Suosittujen salaattiemme lisäksi meiltä saa tuoreilla raaka-aineille täytettyjä sämpylöitä, panineja ja croissanteja. Viime aikoina suuren suosion ovat saavuttaneet täytetyt focacciatuotteet, joihin leipurimme ovat itse kehittäneet merisuolakiteillä maustetun herkullisen leivän. Focaccian makuina löytyy feta-avokado ja kana. Katkarapu- ja lohileivät taas ovat deli-herkkujemme oikein perinteistä aatelia!

Vähän isommalle porukalle kannattaa napata mukaan maukas poro-kanttarellipiiras tai savulohipiiras – lämmitettynä ruokaisa herkku, mutta maistuu myös kylmänä. Voileipäkakut ovat tehneet näyttävän comebackin juhlapöytiin, ja Naantalin Aurinkoisen voileipäkakut ovat joka tilaisuuden takuuhitti! Lihakakussa loistaa paikallinen palvikinkku ja savuporo sekä meetvursti. Kalakakku taas on jokaisen kalan ystävän unelma: mehevää lämminsavulohta, katkarapuja ja jokirapuja.

Ja muistathan: jos tarvitset ruokavaliosta, allergiasta tai omien makutoiveidesi vuoksi jotain ihan muuta, niin tilauksesta meiltä saa melkeinpä mitä vain!